Yleisimmät merkit purentaelimistön toimintahäiriöistä
Purentaelimistön toimintahäiriöt ovat yleisin pään ja kasvojen kiputilan aiheuttaja hammassärkyjen jälkeen. Purentaelimistön toimintahäiriöt tai TMD eli temporomandibular disorders on yhteinen nimittäjä leukanivelen, hampaiden, puremalihasten ja niihin läheisesti liittyvien kudosten häiriö- ja kiputiloille.
Tunnet kipua kasvoissa, niskassa ja päässä
Pääkipu on yleisin oire. Kasvojen pistely, puutuminen ja kirvely voi myös viitata toimintahäiriöön purentaelimistössä. Näön häiriöt ja kivut silmän takana tai alla voivat olla myös merkkejä, jotka kertovat jonkinlaisesta häiriöstä, esimerkiksi yöllisestä hampaiden yhteen puremisesta.
Ohimolihas on iso ja vahva leukoja yhteen tuova lihas, jonka suurin pinta-ala on nimensä mukaan ohimolla. Sen kiristyessä hyvin tyypillinen oire on jomottava päänsärky. Ulompi puremalihas taas sijaitsee poskessa, se lähtee poskikaaresta ohimon alta, joten sen kiristyessä hyvin tyypillisiä oireita on kipu poskessa ja ikenissä. Näiden lihasten kiinnittyminen alaleukaan voi aiheuttaa häiriöiden ilmentyessä kipua leuassa.

Palan tunne kurkussa ja oireet kaulan alueella
Oireet kaulan alueella ovat hyvin tavallisia. Leukaa avaava kaksirunkoinen alaleukalihas nostaa kiristyessään kieliluuta, joka saattaa aiheuttaa palan tunnetta kurkussa. Myöskään kipu nielaistaessa ei ole aivan tavatonta. Oireet voivat olla vahvimmillaan aamulla herätessä, mikäli oireiden aiheuttaja on yöllinen hampaiden yhteen pureminen. Oireiden alkuvaiheessa tilanne saattaa hyvinkin normalisoitua päivän aikana, kun alue rentoutuu. Pitkään jatkuessa oireet saattavat provosoitua myös päivällä, eikä purentaelimistö pääse rentoutumaan missään vaiheessa. Enenevissä määrin esiintyy myös hampaiden yhteen puremista päiväsaikaan.
Oireet korvassa – Tinnitus tai humina
Leukanivelen sijoittuminen hyvin lähelle korvakäytävää aiheuttaa TMD-oireistossa vaikutuksia myös korvaan. Tyypillisiä oireita korvassa on tinnitus, humina, korvakipu ja/tai ”vettä korvassa.” Korvan oireet voivat olla hyvin samantapaiset kuin korvatulehduksessa, kuten moni oireista kärsivä on sitä kuvaillut.
Pitkään jatkuessaan vaiva saattaa aiheuttaa häiriöitä tasapainoelimessä, ja tällöin asiakas saattaa kokea jopa huimausta.
Hieronnalla voidaan vaikuttaa purentaelimistön toimintahäiriöihin
Oireet helpottavat hieromalla. Asiakkaan kokemien vaivojen huolellinen selvitys on erittäin tärkeää onnistuneen hoidon varmistamiseksi. Ensimmäisellä hoitokerralla tarjoan akuuttia apua, mutta pidemmällä hoitojaksolla on mahdollista saavuttaa pysyviä vaikutuksia. Haastavat TMD-oireet voivat vaatia intensiivisen hoitojakson, jotta tilanne helpottaa.
-Samuli
