Mistä hyvinvointi koostuu? – Hyvinvoinnin peruslähtökohdat

aktiivinen arki ja kävely ulkona

Kirjoitin jokunen aika sitten blogin arjessa jaksamisesta. Joku lukija ehkä saattoi huomata, ettei tekstissä ollut yhtään laihdutusohjetta, treeniohjelmaa tai ruokavaliota. Ai miksi ei ollut? Koska mikään näistä ei ole peruslähtökohta hyvinvoinnille. Yhtään vähättelemättä valtamediassa jaettavia ”tämä asia sinun pitää tietää laihduttamisesta”-tyyppisiä ohjeita tai kuukauden kestäviä ”neljässä viikossa bikinikuntoon”-valmennuksia, näkemykseni hyvinvoinnista on erilainen. Ei toki yhtä mediaseksikäs tai liiketoiminnan kannalta tulosta tekevä.

Hyvinvoinnin parantaminen pienin askelin

Suurimmalla osalla meistä itsekuri riittää muutaman viikon. Lyhyellä puristuksella saa lyhytkestoisia tuloksia, jos niitäkään. Aikaa kestäviä tuloksia ei siis rakenneta itsekurin varaan. No, Samuli kerropa nyt, miten sitten jos ei itsekurilla? Minä kerron. Miksi kehotin aiemmassa hyvinvointia koskevassa blogissa korjaamaan esimerkiksi ensimmäisenä unen? Tässä toimii ns. hyvinvoinnin korkoa korolle -periaate. Sijoitusmaailmasta tuttu korkoa korolle -ajatus, jossa pikkuhiljaa sinne hyvinvointipankkiin sijoitetut asiat alkavat ruokkia toisiaan.

hyvinvoinnin nousu pienin askelin

Hyvinvoinnin korkoa korolle:

  • Hyvin levänneenä teet parempia valintoja ravinnon suhteen. 
  • Hyvin levänneenä ja ravitsevasti syöneenä liikunnan harrastaminen on paljon mielekkäämpää. 
  • Mielekäs liikunta ja ravitseva säännöllinen ruoka parantavat unen laatua. 
  • Hyvin levänneen, ravitsevasti syöneen ja mielekkäästi liikkuneen kehon mieliala kohoaa.
  • Hyvinvoiva mieli tekee automaattisesti valintoja, jotka palvelee hyvinvoivaa kehoa.

Arjessa jaksaminen on paljon kiinni ajatustemme asennosta. On mahdotonta pitää ajatus kirkkaana, mikäli olemme nukkuneet huonosti, syöneet miten sattuu ja liikkuneet tuskin ollenkaan. Ajatus on suppea ja näemme pelkän umpikujan sen sijaan, että näkisimme mahdollisuuden. On tärkeä pitää kehosta huolta, jotta mieli voi hyvin.

Miten aloittaa hyvinvoinnin parantaminen?

Korjaa yksi asia kerrallaan. Ei ole väliä, mikä on oma kompastuskivesi, sillä tärkeintä on tiedostaa se. Valitse yksi asia ja aloita siitä. Itsekuria tarvitaan, mutta hetken, välillä. Opettele hyvinvointi tavaksi, pikkuhiljaa. Kukaan ei muista eikä ketään kiinnosta vuonna 2035, että olitko rantakunnossa vuonna 2025. Ota huomioon kokonaisuus. Rantakunto tulee itsekseen näiden edellä mainittujen asioiden summana. Tylsää, mutta totta. 

Ota prioriteetiksi jaksaminen ja hyvinvointi. Ne ruokkivat itsekseen rantakuntoa hyvinvoinnin korkoa korolle -periaatteen mukaan. Sitä paitsi ne ovat isolle osalle meistä kuitenkin lopulta paljon motivoivampia kuin rantakunto. Haluatko olla virkeänä rantakunnossa loppuelämäsi vai kuukauden päästä väsyneenä pari viikkoa?

terveellinen elämäntyyli ja monipuolinen ruokavalio

Anna itsellesi armoa – Kokonaisuus ratkaisee

Tämä on tärkeä! Monilla meistä itsekurilla aloitettu nälkäpaasto, treeniohjelma tai molemmat päättyvät siihen, että syödään kerralla koko jääkaappi tyhjäksi pakkauksineen päivineen eikä liikuta enää ollenkaan.

Kaikille tulee viikkoja, jolloin treenit jää väliin, unet huonoksi ja tulee syötyä monta päivää miten sattuu. Silloin usein ajatusten asento on seuraava: ”Mitä väliä enää – nyt se mun kuuri meni kun herkuttelin pari päivää koska oli p*ska viikko töissä”. On totta, että se voi kaataa neljän viikon #kesäkuntoon2025-haasteen. Mutta mikäli on kysymys hyvinvoinnista kokonaisuutena, kysy itseltäsi nämä:

  1. Pysähtyikö maapallo, kun söin sen jäätelöpaketin?
  2. Lakkasiko Homo sapiens olemasta, kun jätin ne treenit väliin?
  3. Aiheutinko maailmanlaajuisen talouskriisin nukkumalla huonosti?

Mikäli näihin kysymyksiin vastauksesi on kieltävä, et ole tehnyt mitään peruuttamatonta. #Hyvinvoivaksiloppuelämäksi-haasteen kannalta ei ole mitään valtakunnan merkitystä sillä, jäivätkö treenit välistä tai söitkö paketin jäätelöä ja suklaalevyn joka päivä yhden viikon ajan. Ei sitten minkäänlaista. Kokonaisuus ratkaisee, jatka siitä mihin jäit, yksi asia kerrallaan. 

Mitä se hieroja minusta miettii, kehtaanko mennä uudelleen?

Kun hyvinvointi repsahtaa, ihmisille syntyy helposti ajatus ”mitä se salin omistaja nyt ajattelee kun en oo taas käynyt?” tai ”mitä se hieroja nyt miettii kun en ole varannut uutta aikaa, kehtaanko mää enää?” Pitäkää kahvoista kiinni, tässä tulee maailmaa järisyttävä vastaus tähän kysymykseen: Ei ajattele yhtään mitään. Ja vaikka ajattelisi, mitä väliä? Jos tämäntyyppinen ajattelu on tuttua, palaa takaisin edellisessä kappaleessa mainittuihin kolmeen kysymykseen. Sen jälkeen lue seuraava: 

Salin omistaja, hieroja, personal trainer tai kuka tahansa yrittäjä on iloinen nähdessään sinut taas ja saadessaan olla avuksi. He ovat ihmisiä myös. Mikäli olet itse autonkorjaaja, kysy hierojalta, hävettikö häntä mennä autohuoltoon kun taas kerran autosta oli öljy loppunut, vaikka edellisellä kerralla sovittiin, että hieroja huolehtii, että autossa on öljyä. Tai jos olet kampaaja, kysy kuntosalin omistajalta, miksi hänen hiuspohjansa on aivan kamalassa kunnossa, vaikka edellisellä kerralla sovittiin, että hän huolehtii hiuspohjastaan eikä taaskaan huolehtinut. 

Hieroja miettii, kun varaa autohuoltoon ajan, että kehtaako mennä enää. Hän kysyy itseltään ”Pysähtyikö maapallo vaikka en lisännyt sitä öljyä?” Niin… hän soittaa autohuoltoon. 

Huom! Edellä mainittu tapaus on täysin hypoteettinen ja tarinan hieroja on yksi tuttuni, jonka nimeä en nyt viitsi sanoo.

Nauti hyvinvoinnistasi ja pidä peruslähtökohdat kunnossa

Olemme kaikki ihmisiä, paitsi jos olet koira, joka osaa lukea, hyppää tämä yli. Anna siimaa itsellesi. Hyvinvoinnista pitää saada nauttia, pitää saada syödä jäätelöpaketti silloin tällöin jos tekee mieli. Kokonaisuus ratkaisee. Kun peruspalikat, hyvinvoinnin peruslähtökohta on kunnossa, paketti jäätelöä palvelee tarkoitusta ihan yhtä paljon kuin kyykkytreeni.

samuli sairiala maisemakuva koiran kanssa

Pidä huolta itsestäsi ja tee hyvinvoinnista elämäntapa

Pidä huolta itsestäsi. Lupaan, että elämästä nauttimisen tunne kertaantuu moninkertaiseksi, kun voit hyvin. Pidä huolta fyysisestä kehostasi, liiku, käy hieronnassa, tee kehonhuoltoharjoitteita. Nämä laskevat stressitasoa ja voit paremmin. Treenit maistuu kun nukut hyvin, eikä kroppaa kolota. Jos alkuviikosta on treeni jäänyt välistä ja mietit, teetkö huoltavan harjoitteen vai menetkö salille kyykkäämään, tee huoltava harjoite. Laske se liikuntasuoritteeksi, mikäli pidät kirjaa. Neuvon asiakkaitani tässä erittäin mielelläni. Saat kehonhuoltoharjoitteesta lihaskuntoa edistävän yllättävänkin helpolla, et tarvitse mitään välineitä ja aikaakin vain puolisen tuntia. Ajattele laatikon ulkopuolelta ja anna itsellesi siimaa.

Muista, hyvinvoinnin peruslähtökohdat kuntoon. Jos voit rehellisesti antaa itsellesi hyvinvoinnista arvosanan 7, ollaan jo todella pitkällä. Jatka samaan malliin, sillä aikaa myöten hyvinvoinnin korkoa korolle -periaate huolehtii loput.

-Samuli